MIELIPITEET
Työtä – työttömyyttä!
Mikään ei ole niin kuin ennen. Aikaisemmin sentään kesällä oli jokseenkin kaikilla työtä ja palkkaa. Nyt ei ole.
Tilastojakin on ollut takavuosina monensorttisia. On ollut Työvoimahallinnon tilastot ja hieman erilaiset Tilastokeskuksen tilastot, vieläpä samasta asiasta eli työttömien määrästä. Nyt on sentään päästy yhteen ja samaan tilastoon ja samoihin lukuihin.

Kun valtio ja kunnat eivät saa meitä kaikkia työllistettyä, ovat yksityiset henkilöt ryhtyneet käytännön tasolla tarkkailemaan työllisyystilannetta.

Eräänä päivänä lahtelainen Reijo Skippari käväisi läheisellä teollisuusalueella kolkuttelemassa kahdenkymmenen yrityksen ovea, joista vain yksi oli avoinna. Muiden ovilla oli lappu puhelinnumeroineen, että jos on asiaa, saa soittaa. Eräs maahanmuuttajataustainen yrittäjä olisi myynyt jopa työvälineensä, jos joku vain olisi edes niistä jonkun lantin maksanut. Tämä aika on pienyrittäjille ja alihankkijoille todella kova.
Vaalipiirin itäiseltä laidalta taas eräs rekkayrittäjä kertoi taannoin, että kahdeksankymmentä rekkaa seisoo eli pitää paussia, kun ajoja ei ole.

Mistä löytyisi se voima ja idea, että tässä maassa saataisiin jälleen pyörät pyörimään ja parempi työllisyystilanne kaikille? Olisiko heitettävä huulta, käytävä vuoropuhelua? Vai mikä olisi avuksi? Olisiko ratkaisu vuorovaikutteisia palveluja, uudistuvaa teollisuutta, jossa ihminen on omaehtoinen ja luova toteuttaja? Hyvinvointi lähtee yhteisöllisyydestä, jossa on pikku hiljaa annettava periksi vain omien etujensa puolustamisesta. Periksi antamisessa on oltava mukana selkeä suhteellisuuden taju yhteisöllisyyden sosiaalisesta pääomasta minulle ja muille!

Kyllä tässä maassa työtä on – vain palkanmaksajista on hieman pulaa. Rohkaisen Työtä kaikille –talkoisiin!


Hilkka Salonen
Hämeenlinna

Julkaistu 26.06.2010 klo 07:00