MIELIPITEET
Vaaliodotuksia
Meillä on edessä lähes yhdeksän kuukauden odotus jolloin saamme kuulla suuria ja pieniä vaalilupauksia. Poliitikot ovat jalkautuneet kansan pariin ja he ovat nöyriä ja halukkaita lupaamaan paljon ja joskus myös ainakin yrittävät olla kiinnostuneita siitä mikä on kansan mielipide.
Kansalla olisi vaikutusvaltaa jota puolueiden olisi pakko kuunnella jos suurin puolue, nukkuvien puolue, heräisi puolustamaan mielipiteitään ja sanomaan sen vaaliuurnilla eikä valittamaan sitä, että ei se kannata mikään ei muutu ja kaikki on samanlaisia omanedun tavoittelijoita. Kansan ei myöskään pidä olla puolueuskollisia, sillä vain liikkuvat äänestäjät saavat poliitikot varpailleen ja ajattelemaan, että valinta ei ole itsestään selvä ja huonoista tai tekemättömistä päätöksistä kansa voi antaa äänensä jonkun toisen hyväksi.

Hallituspuolueista Kokoomus on menestynyt hyvin, vaikka päätökset ovat monesti olleet kaikkea muuta kuin hyviä ja kahdella tuolilla ei voi istua, olla samalla työväenpuolue ja porvari, mutta se propaganda on uponnut kansaan kuin häkä. Samoin on uponnut Vihreiden ydinvoimavastainen propaganda, vaikka hallitus jatkaa ydinvoima- ja uraanimyönteistä linjaa maailmanennätysvauhdilla. Keskusta on saanut siipeensä, vaan valitettavasti se saattaa olla vain tilastoharha, jolla lisätään vaali-intoa, jos vielä rahoittajia löytyy ja Vanhasen painolasti hellittää.

Nyt, jos äänestäjät haluavat todella vaikuttaa, he voivat tehdä sen kahdella tavalla. Äänestämällä perussuomalaisia, se on todellinen vaihtoehto. Toinen vaihtoehto on pelote oman kannatuksen laskusta. Se pakottaa myös muut puolueet ottamaan päätökset uuteen harkintaan.

Monesti sanotaan, että Perussuomalaisissa ei ole kuin Soini, joka tunnetaan. Eihän siellä vielä tarvitse ollakaan, siinähän se suola onkin, että kansa voi tehdä heistä tunnettuja. Onhan kaksi viimeistä pääministeriäkin noussut aivan yllättäen paikalleen ja heitä on pidetty hyvinä ratkaisuina. Eihän tangomarkkinoiden voittajaakaan tiedetä etukäteen ja hänestä tulee usein hyvä ja kuuluisa, vaikka ei ole entistä kokemusta. Kansalaiset, ottakaa selvää, mitä on tehty ja mitä luvattu ja päättäkää itse. Me jokainen voimme vaikuttaa lopputulokseen.


Ville Ruotsalainen
Oulu
Julkaistu 13.08.2010 klo 09:18