MIELIPITEET
Verotusta ja politiikkaa
Suomessa ollaan jo pitkään kaavailtu ja toteutettukin erilaisia ympäristöveroja. Kysymyksessä on toisaalta oikea asia, kun huolehditaan ympäristön hyvinvoinnista. Näiden varjolla ollaan kuitenkin todellisuudessa viemässä Suomea kohti tasaverotusta.
Samalla vaikeutetaan suomalaisen työn kannattavuutta sekä teollisuuden kilpailukykyä. Samaan aikaan kuitenkin todella suurissa saastuttajamaissa, esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa, ei olla sitouduttu tiukkoihin päästörajoituksiin. Lisäksi näissäkin maissa työskennellään nälkäpalkalla ja työntekijät ovat usein lapsia. Tulisi harkita jonkinlaisten tuontitullien käyttöön ottoa näille kehittyville maille.

Työllisyydestä on varmuudella tulossa vaaliteema. Kansalaisia kiinnostaa kuulla miten saadaan työtä ja hyvinvointia sekä talous kasvuun. Kiviniemen tynkähallitus ei varmasti tuo mitään uusia merkittäviä päänavauksia päivän politiikkaan.

Seuraavan hallituksen leikkauslistoja suunnitellaan, sillä seuraava hallitus leikkaa varmasti. Listoilla on perinteisesti taas palveluiden heikennyksiä, valtion omaisuuden myyntiä, yksityistämistä, varuskuntien lakkautuksia… Verotuksesta on myös tulossa vaaliteema, verottajan aapisen mukaan Alkoholi, Bensiini, Diesel, Tupakkatuotteet.

Nyt on jo ilmoitettu, että polttoaineiden verotusta tullaan kiristämään. Halutaanko ajaa suomalaisia kuljetusyrityksiä taas vaikeuksiin ja konkursseihin nostamalla dieselpolttoaineiden hintaa?
Muutama vuosi sitten veneilykäytössä kiellettiin ajamasta polttoöljyllä, näin saatiin siis veneilijätkin maksamaan osansa tieverosta pakottamalla maksamaan korkea hinta dieselpolttoaineesta. Veneilyliitot eivät paljon vaivautuneet muutosta protestoimaan, vaan siunasivat asian veneilijöiden etua ajatellen. Seuraavaksi haluttiin rekisteröintipakko. Tämä oli välttämätön toimenpide siksi, että näin voitiin selvittää kuinka paljon Suomessa on veneitä ja näin ollen potentiaalia veneiden käyttömaksuun. Se tulee varmasti. virkamiehet laskevat ministeriöissään kädet hioten kuinka paljon saadaan venekansaa rokottaa todella raskaalla kädellä käyttömaksujen muodossa ja valtiolle verotuloja. Seuraava askel onkin sitten pakollinen veneajokortti. Tätä tullaan perustelemaan turvallisuusnäkökohdilla, ei rahastuksella.

Siis todettakoon, että uusia veroja on varmasti tulossa. Onneksi tulee myös vaalit ja mahdollisuus vaikuttaa


Harri Tauriainen
puheenjohtaja
Perussuomalaiset
Lapin piiri
Julkaistu 17.08.2010 klo 09:36