MIELIPITEET
Satu puolueista
Olipa kerran kommunistinen puolue, joka häivytti ensin nimensä kansandemokraateiksi ja sittemmin vasemmistoliitoksi. Nyt se häpeää jo tuotakin nimeään! Liitto- sanaa pyritään häivyttämään ja sen tilalle onkin varmaan tulossa sanaleikki ”kettutytöistä”, kun puoluekokous päätti vaatia turkistarhauksen kieltämistä. Puolueen nimi on ilmeisesti kohta Vasemmistoketut ja sen naisjärjestö Vasemmistotytöt, jonka jäsenet eivät saa syödä muuta kuin kasvisruokaa.
Olipa kerran Vanhasuomalainen puolue,  joka vaati Suomea kuningaskunnaksi eikä hyväksynyt tasavaltaa. Kun Suomesta kuitenkin tuli tasavalta, niin muuttui puoluekin pikaisesti Kansalliseksi Kokoomukseksi. Koottiin nimilistoja työläisistä, joita ei saisi ottaa mihinkään firmaan töihin missään päin Suomea. Kokoomus on kuitenkin jo pitkään hävennyt menneisyyttään ja ilmeisesti myös nimeäänkin! Se on pienessä ajassa ehtinyt olla jo ”työväenpuoluekin” ja nyt se kesäkuun puoluekokouksessa julistautui ”vihreäksi puolueeksi”!

Olipa kerran pyyteettömiä luonnonsuojelijoita, joiden satavuotisen työn tuhosi ”Vihreiden” aktivistijoukko, josta muodostui puolue nimeltä Vihreä Liitto. Sinne pesiytyivät entiset taistolaiset äärikommunistit, yltiöliberaalit, seksuaalivähemmistöt, äärikasvissyöjät ja monet muut ääriryhmät. Luonnonsuojelu jäi taka-alalle!
Olipa kerran työväenliike, jonka sosialidemokratia säilytti ja vahvisti, mutta jonka Demarit tuhosivat. Joskus liukasteltiin lipokkailla, mutta kun alettiin luistella Lipposikkailla, niin niillä jouduttiinkin avantoon, josta ei ole vieläkään noustu!

Olipa kerran Alkio, josta kuoriutui Maalaisliitto. Maalaisliitosta kuoriutui monta hyvääkin vuosikertaa, kuten presidentti Kyösti Kallio. Maalaisliittokin alkoi hävetä nimeään 1960 -luvulla ja Johannes Virolainen teki poppaskonstilla Maalaisliiton tilalle Keskustapuolueen! Sittemmin nimeä on vaihdettu jo kaksi kertaa.
Suomen Keskusta -nimestä puoluekokous EU-jäsenyyden huumassa poisti kokonaan  ”Suomi” –sanan! Suomi poistui nimestä, mutta niin se poistui myös Keskustan EU-politiikasta ja Suomen etujen ajamisesta. Keskustan komissaari Olli Rehn ajaa Turkkiakin EU:n jäseneksi! Voi hyvänen aika sentään!

Olipa kerran aika, jolloin Suomessa ei saanut asiaansa hoidettua kuin ruotsin kielellä, tai venäjän kielellä. Ruotsinkieliset vastustivat henkeen ja vereen suomenkielen käyttöä. Suomea osaamattomia rantaruotsalaisia nyky-Suomen alueella on vain kourallinen. Silti ruotsinkielisillä on vielä nykyäänkin omat kiintiönsä yliopistoihin, oma TV-kanava ja suomenkieliset lapset pakotetaan opiskelemaan ruotsia! Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) on tyytymätön nimeensä. Uusi nimi on kuulemma Suomen Ruotsalainen Kansanpuolue! Huijaus jatkuu!

Olipa kerrankin satu, joka oli totta!


Pekka Kataja
Jämsänkoski

Julkaistu 23.08.2010 klo 12:07