MIELIPITEET
Ulkomaista työvoimaako?
Ottamatta kantaa maahanmuuttajien vaikutteisiin sinänsä, ihmettelen niitä profeettoja joiden mielestä maassamme tullaan välttämättä tarvitsemaan ulkomaista työvoimaa. Elintasomme ja tuotantomme eivät kuulemma tule toimeen omalla väestöllä. Nähdäkseni tällainen laskelma ei perustu mihinkään järjelliseen totuuteen, vaan on täyttä satuilua.
Jos pari miljoonaa omaa työntekijää ei jaksa elättää viittä miljoonaa kansalaista, niin millainen määrä ihmisiä siihen tarvitaan? Onko viisasta tuottaa muualta vaikkapa 100 000 työntekijää. Heidän mukanaan tulee vähintäänkin puoli miljoonaa uutta elätettävää.  Heitä varten pitää tuoda jälleen uusia työntekijöitä, joiden mukana tulee jälleen joukko perheenjäseniä. Sama työn tekijöiden puute tulee jatkumaan iankaikkisesti.

Väitetään että maassamme tarvitaan ainakin ulkomaisia asiantuntijoita ja eräiden alojen ammattilaisia, joita ei meillä ennestään ole. Mutta samaan aikaan meiltä menee omia erikoisia asiantuntijoita, vaikkapa taitavia saunamestareita ulkomaille. Väkiluku pysyy näin entisellään, sen lisääntyminenkin kun "neutraalien" takia vähenee.

Entä miksi elintasoamme yritetään väkisin, kaikenlaisilla vippaskonsteilla yhä lisätä. Eikö nykyinen taso jo riitä? Yritetään pitää elintaso edes nykyisen kaltaisena, siinäkin on haastetta. Ei sen nostamiseen tarvitse väkisin tuottaa satojatuhansia ulkomaalaisia "asiantuntijoita". Onhan meillä riittävästi jo omiakin työttömiä.

Maahanmuuttajia tulee jos on tullakseen, mutta ei niitä tarvitse tänne kylmään Suomeen houkutella. Olisivat tulleet töihin silloin, kun tarvittiin peltojen raivaajia maamme metsissä ja soilla. Helppo sitä on valmiilla pyllyllä mäkeä laskea. Jos vaan se pylly tarkenee täällä Pohjolan pakkasissa!


OOPEE,
Jalasjärvi

Julkaistu 15.10.2010 klo 09:48