MIELIPITEET
Nuoret työttömät ulkoiluttamaan vanhuksia
Maksaessamme veroja valtiolle ja kunnalle, odotamme saavamme asiallisia ja nopeita palveluja. Pidämme myös Suomea hyvinvointivaltiona joka huolehtii ihmisestä.
Päätöksiä joita nykyiset päättäjämme ovat tehneet, emme aina voi hyväksyä ja päätökset ovat myös vahvasti jakaneet kansamme köyhiin ja rikkaisiin. Rahaa on jaettu EU:n kautta aina Kreikkaa myöten, puhumattakaan politiikkojen omista vaalirahasotkuista. Kuilu ihmisten välissä kasvaa ja näin ei voi jatkua enää.

Aina kun haluamme parantaa jotakin palvelua, tarvitaan rahaa. Vastaus on aina sama, rahaa ei ole, kuitenkin päättäjät nostavat omia palkkojaan, ja sitten rahaakin löytyy.

Peruspalvelut olisi hoidettava asiallisesti, lisättävä henkilökuntaa terveydenhoitoon, lisättävä lääkäreitä, huolehdittava dementoituvista vanhuksista ja muutoinkin lisääntyvän vanhusväestön asumisesta ja tarvittavista palveluista. Olemme vanhusten osalta hyvin pian kestämättömässä tilanteessa. Kotona yksin on liian paljon huonokuntoisia vanhuksia ilman ulkoiluttajaa, syöttäjää, auttajaa. Eikö tähän tehtävään voitaisi valikoida työttömistä nuorista joille maksetaan päivärahaa, henkilöitä jotka voisivat auttaa vanhuksiamme.

Nuoret voisivat ulkoiluttaa vanhusta, voisivat käydä asioilla, lukea päivän lehdet, seurustella vanhuksen kanssa, antaa aikaa ja juttuseuraa tai kuuntelijaa yksinäisyyteen.

Kyllä ikäihminenkin kaipaa raitista ilmaa ja metsiä ja luontoa ilahduttamaan päiväänsä.

Uskoisin että tällainen apu olisi mahdollista järjestää jos vain on inhimillisyyttä ja hyvää tahtoa riittävästi.

Tänään ei enää haluta vanhusten laitosasumista lisätä vaan satsataan kotihoitoon ja omassa kodissa asumiseen. Tavoite on hyvä, mutta kaikkia vanhuksia ei voida hoitaa kotona ja siksi palveluasuntoja ja vanhusten kotipalveluja on nopeasti lisättävä. Vanhuksia on käytäväpaikoilla ja ylipaikoilla tälläkin hetkellä runsaasti.

Elämän työnsä tehneillä vanhuksilla ja veteraaneillamme on oltava oikeus inhimilliseen kohteluun, asumiseen, palveluihin, hoivaan ja lämpimään ruokaan sekä siihen että heitä ei unohdeta yksinäisyyteen.

Huolehditaan vanhuksista ja vammaisista ja heidän perustarpeistaan ja vasta sitten kaikesta muusta.


Marja-Leena Leppänen
kaupunginvaltuutettu
Perussuomalainen


Julkaistu 18.11.2010 klo 07:52