MIELIPITEET
Lappi, kotini!
Vietimme juuri itsenäisyytemme 93-vuotispäivää. Perinteinen kirkossakäynti ja kansalaisjuhlaan osallistuminen vahvistaa aina me-henkeä. Tervehdys- ja juhlapuheet aloitetaan aina tervehtimällä ensin sotiemme veteraaneja.
Kiitämme heitä tehdystä työstä silloin sota-aikana ja kiitämme myös vapaasta isänmaastamme. Myös kotona olleet äidit, vaimot, siskot ja muut isänmaatamme palvelleet saavat oman osansa kiitoksista.

Muistamme että 60-70-luvulla veteraaneista ei saanut puhua halaistua sanaa. Omalla kotiseudullani Sodankylässä tuntui, että hehän - siis sotaveteraanit - olivat niitä kaikkein pahimpia ihmisiä. 60-luvun pikkutytön järkeen tämä ei mennyt, varsinkin kun saimme radiosta kuunnella kuunnelmana Tuntematonta sotilasta. Siinä Kauko Saarentauksen kertojan ääni teki pikkuiseen tyttöön lähtemättömän jäljen. Se tuska, kipu ja pelko tarttui suorastaan fyysisesti kuulijaan. Jopa uniin ne pakkasivat tulemaan.

Mutta silloinhan pelättiin "veljeä" tuolta naapurista. Täytyy kyllä ihmetellä silloisten politiikkojen voimaa ja valtaa, jolla he Suomen kansaa vieläkin kyykyttivät. Ei saanut kiittää eikä mainita sodan voittanutta kansaa. Kai Suomen kansa tarvitsi vielä tuonkin opetuksen. Onneksi herättiin suht ajoissa, että saimme kiittää heitä vielä ennen kuin kaikki ehtivät iltahuutoon.

Kun tätä maailman menoa nyt katsoo, sotia on menossa satoja ympäri maapallon. Luonnonmullistukset aiheuttavat surua ja murhetta toisaalla. Ihmisten kärsimykset, nälkä ja pelko on jokapäiväistä jossakin päin maailmaa. On syytä miettiä, miksi näin on. Onko syynä ihmisen ahneus, vallanhalu, itsekeskeisyys ja oman edun tavoittelu? Eihän kauppa käy, jos ei ole sotia. Eihän ne osaa näitä hommia, jos ei tietty ihminen pääse vallan kahvaan. Eihän muut ole mitään, vain minä olen. Ei muut tarvitse mitään, kunhan minä vain saan.

Minne on unohtunut myötäeläminen, toisen ihmisen huolehtiminen ja toisen ihmisen kunnioittaminen? Siinä kuitenkin on kaikki, mitä me tarvitsemme pärjätäksemme itse ja auttaaksemme muita. Kasvatamme lapsiamme kunnioittamaan toisia ja menneitä sukupolvia. Opetamme heille, mitä on olla suomalainen, vastuunkantava kansalainen.

Lapin sota käytiin Jatkosodan jälkeen. Lapin kyliä tuhottiin polttamalla. Lapin ihmiset eivät vieläkään saaneet olla rauhassa. Viimein tuhoajat lähtivät ja  ihmiset saivat aloittaa sodan jälkien korjaamisen. Me saamme asua kauniissa Lapissa, mutta eivät kyykyttäjät ja tuhoajat ole minnekään menneet. Ne ovat vain nyt eri muodossa. Kaivosyhtiöt ovat kansainvälisiä, ei kukaan tiedä loppujen lopuksi, kuka ne omistaa. Tuototkin menevät jonnekin muualle. Joet ja purot on muunnettu altaiksi - sähköntuottajiksi. Joillekin tämän kaiken täytyy jotakin tuottaa. Kun tuotakin järjellä ajatellaan, täytyyhän se koitua meidänkin onneksi - työpaikoiksi, koulutuksen lisääjäksi, veromarkkojen lisääjäksi, että pystyisimme huolehtimaan omista lähimmäisistämme, pienimmistä ja heikoimmista.

Oli hienoa viettää itsenäisyyspäivää Sodankylässä, Jääkäriprikaatin sotilaskodissa. Lapset lauloivat kauniisti. Tervetulopuheessa everstiluutnantti kiitteli kuntaa yhteistyöstä. Sivuttiin hiukan armeijan suunnitelmia Sodankylän suhteen, johon otti kantaa myös kunnanjohtajamme. Jos armeija päättää siirtää prikaatin pois Sodankylästä, silloin noin puolet Suomen pinta-alasta jää vaille mitään suojaa. Ei Lappiin voi jäädä tyhjiötä.

Lippu liehuu hiljalleen. Tuulenhenkäys puhaltaa kylmänä. Kynttilät lepattavat suojassaan. Tumma sini taivaalla on juuri ja juuri nähtävissä .On aika kiittää. Kiitos, että sain viettää Suomen itsenäisyyspäivää.


Eila Kivioja

Julkaistu 18.12.2010 klo 09:14