MIELIPITEET
Miltä tuntuisi 64-vuotias pelastaja?
Otsikko ei ole mikään vitsi, vaan tulevaisuuden Suomessa täyttä totta! Vanhat puolueet ovat kaksi eri kertaa eduskunnassa tallanneet jalkojensa alle palomiesten voimassaolevat eläkesopimukset ja näin häpäisseet Suomen operatiivisen palohenkilöstön.
Kummallakin kerralla tuli kaksi vuotta lisäaikaa alalla pidempään olleille ja nuorimmille tuli pöyristyttävät kymmenen vuotta, eli eläkeikä on heillä 65 vuotta.

Olen itse tässä osaltani vanhojen puolueiden (palomiesten eläkeiästä) tekemien päätösten ”prototyyppi”. Vajaat kaksi vuotta olisi ollut aikaa eläkeikääni, nyt joudun sairauden takia hakeutumaan sairaseläkeputkeen ja sitä kautta sairauseläkkeelle, tuntuvien taloudellisten tappioiden saattelemana. Kiitos, Kokoomus, Kepu, Kristilliset ja muut. 35 vuoden palveluni palo- ja pelastustoimen saralla päättyy täydellisen järjettömyytenne ansiosta sairauspäivärahojen riittävyyttä laskeskellessa.

Vanhojen puolueiden taholta on sanottu, että ”palomiesten eläkeikää ei voida palauttaa 55 vuoteen, koska muitakin ammattiryhmiä ilmaantuisi vaatimaan samaa”. Tämä on tietysti täyttä roskaa. Ei ole löydettävissä vertailukelpoista ammattiryhmää palomiesten rinnalle, mitä tulee työn vaarallisuuteen ja vaativuuteen. Muut ammattiryhmät kyllä ymmärtävät operatiivisen palohenkilöstön erityisaseman, se ei ole muuta kuin pelkkä veruke. Kun vanhojen puolueiden taholta ollaan niin eurooppalaista, niin eurooppalaista, miin mihin unohtuu se eurooppalainen palomiesten eläkeikä, joka tyypillisesti on 55 vuotta tai sen alle? Meillä tulevaisuuden visio on 65 vuotta ääriolosuhteissa, kuten tämäkin talvi on osoittanut.

Kun pelastusajoneuvoihin on liimattu erilaisia turvallisuutta korostavia iskulauseita, niin miltähän tuntuisi palomiesten eläkeiän mukaan päivitetty teksti: ”Tässä menee savusukeltaja 64-v.”? Tämä ei ole vitsi, vaan totta.

Vanhat puolueet ovat päätöksillään vaarantaneet jokaisen suomalaisen hengen tulipalo- ja pelastustilanteissa. Palomiesten eläkeikä on siksi palautettava yleisen turvallisuuden takaamiseksi takaisin 55 vuoteen. Kansantaloudellisesti palautuksella ei ole mitään todellista merkitystä. Toivonkin, että asia otetaan esille yhtenä teemana Perussuomalaisten toimesta vaalikentillä.


Sakari Sormunen
ruiskumestari
Perussuomalaisten jäsen
Hollola



Julkaistu 08.03.2011 klo 14:31