MIELIPITEET
Arvon mekin ansaitsemme
Perussuomalaisista puhutaan jatkuvasti vähättelevään sävyyn. Siihen syyllistyvät poliitikot, mutta myös politiikan tutkijat. Kansa kuitenkin tietää ja kannattaa meitä puolustajiaan, koska on havaittu vanhojen puolueiden kääntäneen jopa selkänsä kansan kärsimyksille ja köyhyydelle.
Juuri tämän vuoksi myös itse olen ehdokkaana. Timo Soinin pyynnöstä rupesin neljä vuotta sitten ehdokkaaksi ja tämänkertainen ehdokkuus on sille suoraa jatkumoa. Haluan antaa juuri äänestäjän päätettäväksi, kun luovutan kokemukseni käytettäväksi ja myös tulevan kansanedustajan koko palkan hoitotyöntekijöiden palkkaamiseen.

Haluan tässä näyttää yhteisen asian ajamisen olevan tärkeimmän, ei niinkään oman edun tavoittelun. Kansalaiset ovat syystä kurkkuansa myöten täynnä politiikkojen oman edun tavoittelua. Vaalirahasekoilut, hallintoneuvostopaikoista nostetut huippupalkkiot ja oman palkan ylisuuret nostamiset ovat vieneet politiikan arvostuksen nollapisteeseen. Siksi haluan antaa esimerkin miten kansanedustajan on oltava kansan asialla ja se on tärkeintä.

Kokemuksesta voin puhua puolueen jäsenyydestä kuudella eri vuosikymmenellä, kahdesta kansanedustajakaudesta Veikko Vennamon ryhmäpuheenjohtajuuden aikana, kahden ministerin Pekka Vennamon ja Raimo Vistbackan sihteerinä, monipuolisista luottamustehtävistä ja työurasta pappina niin Herättäjä-Yhdistyksessä kuin Jämijärven ja Jurvan kirkkoherrana.

Me perussuomalaiset ansaitsemme arvomme suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa tarvitaan panostamme oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi kaikille kansalaisillemme, niin että jokainen saisi tuntea ihmisarvonsa myös jokapäiväisessä elämänkulussa.


Anssi Joutsenlahti
rovasti
Kankaanpää
Julkaistu 03.04.2011 klo 08:37