MIELIPITEET
Pääoman juoksupojat kuriin
Ylikansallinen käskyttäminen nosti rumaa päätään, kun komissaari Olli Rehn (kesk.) kävi painostamaan Suomen puolueita ja äänestäjiä Portugalin lainantakauksiin suostumiseen. Samaan pelotteluun osallistuvat myös kotimaan valtapuolueet.
Sopii kysyä, kenen etua ajetaan näillä demokratiaa halventavilla puheilla; ylikansallinen pääomako käyttää määräysvaltaa maassamme?

Rahoituskriisi otettiin hallituksen mielestä ”niskalenkkiin” Kreikassa. Sama paini kuitenkin jatkui Irlannissa ja Portugalissa; lisää otteluita on luvassa. Etelä-Euroopan kelvottomuudesta rahaliittoon varoitettiin kyllä jo etukäteen. Varoitukset olivat valtaapitävien mukaan ”populismia”. Nyt riskit ovat toteutuneet ja väitetään ettei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa.

Tuloerot ovat kasvaneet maassamme viime vuodet. Johtajien palkankorotukset lasketaan kymmenissä prosenteissa, samaan aikaan kun palkansaajille ja pienituloisille eläkeläisille saarnataan malttia. Rahaa on olevinaan enemmän kun koskaan – vaan ei riitä kunnon terveydenhoitoon tai homekoulujen korjauksiin. Ulkomaiden tarpeisiin sitten löytyykin, velaksi ja korkoa vastaan.

Tulevissa vaaleissa Suomen kansa ratkaisee maamme suunnan. Saako sama eriarvoistaminen ja pelailu jatkua vielä seuraavat neljä vuotta? Vieläkö käy muiden edun asettaminen oman kansan edelle? Päätösvaltaa kannattaa käyttää kun sitä vielä on. Uusi eduskunta nimittäin päättää, kirjataanko EU-jäsenyys Suomen perustuslakiin.


Jani Mäkelä
eduskuntavaaliehdokas
Perussuomalaiset


Julkaistu 13.04.2011 klo 07:49