MIELIPITEET
Keskustan kannattaisi tukea Soinin valintaa
Perussuomalaiset todennäköisesti tulevat asettamaan tuleviin presidentinvaaleihin ehdokkaakseen puolueen puheenjohtajan, kansanedustaja Timo Soinin. Soini on kokemukseltaan, tiedoiltaan ja taidoiltaan eräs parhaimmista ehdokkaista.
Ehdotan, että Suomen keskusta ei asettaisikaan omaa ehdokasta, vaan tulisi tukemaan Timo Soinin valintaa. Tällä tavalla muodostettava Perussuomalaisten ja Keskustan yhteisrintama vahvistaisi keskustan puolueisiin kuuluvan presidenttiehdokkaan mahdollisuuksia tulla myös valituksi.

Uskon vakaasti, että näin kaikki keskustalaisesti ajattelevat voisivat myös äänestäjinä tukea Soinin valintaa.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että kansalla olisi valittavina selvät vaihtoehdot. Oikeiston ja rikkaiden ehdokas Sauli Niinistö, Keskustan puolueita ja kansan syviä rivejä edustava Timo Soini ja vasemmalta todennäköisesti asetettava Paavo Lipponen.

Ennen kuin keskusta tekee ratkaisunsa lopullisesti, ehdotan että neuvoteltaisiin edellä esittämästäni yhteistyöstä. Keskustalle järjestely olisi monessakin mielessä edullinen - heiltä poistuisi ongelma saada uskottava presidenttiehdokas ja heidän ei tarvitsisi panostaa taloudellisia voimavaroja presidentinvaaleihin.


Pentti Kettunen
kansanedustaja,
eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja (PerusS)
Kajaani

Julkaistu 27.08.2011 klo 08:00